|
Mobiilivideo kutsui Lexmarkin asiakkaat Nosturiin |
|
|
|
Jani Toivolan ja Jaana Saarisen sekä Lexmarkin maajohtaja Pekka Sinervon tähdittämä mobiilivideo kutsui Lexmarkin asiakkaat Nosturiin 29.5.2007. Kutsun lähetyksen Lexmarkin asiakkaille toteutetti Tentrio Oy huhtikuun lopussa. "Ensin lähetimme vastaanottajille tekstiviestin, jossa kerrottiin hetken päästä tulevasta mobiilikutsusta ja sitten linkin videoon. Täytyy myöntää että videon lähetys jännitti, koska vastaavanlaisesta toteutuksesta emme ole kuulleet. Pelko oli onneksi turha. Lähes 70% vastaanottajista latasi mobiilivideon puhelimeensa.", kertoo Markku Kippola Tentrio Oy:stä.
Tapahtumantekijät Oy vastasi Lexmarkin asiakastilaisuuden toteutuksesta sekä itse videon tuotannosta ja käsikirjoituksesta. Tentrio Oy konsultoi videontuotannossa sen osalta millainen mobiilivideon tulisi olla toimiakseen myös matkapuhelimen pieneltä ruudulta katsottaessa. Tentrio Oy hoiti myös videon pakkaamisen ja optimoinnin mobiilimuotoon.
Videolla mukana ollut Lexmarkin maajohtaja Pekka Sinervo on myös tyytyväinen. Asiakkaiden kutsumisen lisäksi video antoi vuoden Lexmarkilla olleelle Pekalle kasvot myös asiakaskunnan keskuudessa. Lexmarkin markkinoinnista vastaava Vilja Kolehmainen on enemmän kuin tyytyväinen mobiilivideoon. "Asiakkaat ja myyjät ovat olleet innoissaan mobiilivideosta. Se on varmasti myös osaltaan vahvistanut Lexmarkin brändiä ja sen viraalivaikutus on ollut mahtava. Asiakkaat ovat kertoneet videosta eteenpäin ja videosta on kuulunut sellaisiltakin ihmisiltä, joille videota ei ole lähetetty. Lisäksi kutsu toimi kuten pitikin eli saimme Nosturiin asiakkaita odotustemme mukaisesti. "
Lisätietoja:
Lexmark Vilja Kolehmainen, puh. (09) 5253 4330;
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Tentrio Oy Markku Kippola, gsm 044 535 6692;
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Tapahtumantekijät Oy Sari Suojala, puh. 020 796 9596;
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
Lexmark Lexmark on maailmanlaajuisesti toimiva tulostusratkaisujen kehittäjä, valmistaja ja toimittaja. Yrityksen tuotevalikoima kattaa laser-, matriisi- ja mustesuihkutulostimet sekä niihin liittyvät ohjelmistoratkaisut ja tarvikkeet yritys- ja kotikäyttöön. Lexmark on perustettu vuonna 1991, ja se on yksi johtavista tulostinvalmistajista. Yritys myy tuotteitaan ja palveluitaan yli 150 maassa. Lexmarkin vuoden 2006 liikevaihto oli 5,1 miljardia dollaria.
Lexmark Finlandin toiminta alkoi vuonna 1991. Yrityksen Espoossa sijaitsevissa toimitiloissa työskentelee 19 henkilöä. Suomessa on myynnissä Lexmark International Inc:n koko tuote- ja palveluvalikoima. Lexmarkin osoite Internetissä on www.lexmark.com ja www.lexmark.fi.
Tentrio Oy
Tentrio Oy on mobiiliohjelmistoihin erikoistunut ohjelmistotalo. Tentrio Oy:n tuotteita käytetään viestinnässä, markkinoinnissa sekä työn- ja asiakkaidenhallinnassa niin yrityksissä kuin julkishallinnossa. Tarjoamme palvelut sovellusvuokrauksena tekstiviesteistä älypuhelinten sovelluksiin.
www.tentrio.com
Tapahtumantekijät Oy Tapahtumantekijät Oy tarjoaa tapahtumamarkkinoinnin asiantuntijapalveluja. Tehtävämme on välittää asiakkaamme valitsema viesti halutulle kohderyhmälle ensisijaisesti kohtaamisten kautta. Suunnittelemme ja tuotamme mm. seminaarit, vuosijuhlat, henkilökuntatapahtumat, messut ja road showt asiakkaittemme toiveiden mukaan.
www.tapahtumantekijat.fi Ruutukaappauksia videolta lehdistökäyttöön: Jani, Pekka ja Jaana Lexmark Live Nosturissa |